
Aika juoksee.
Aloitin työt, tosin toisaalla kuin alunperin piti. Tuntuu mukavalta tehdä välillä muutakin kuin olla vain kotona.
Työn ja perheen kanssa se aika sitten meneekin, niin nopeaan etten ole ehtinyt oikein blogiini keskittyä.
Jos tässä alkaisin kertaamaan mitä kaikkea on ehtinyt tapahtumaan, menisi siihen koko sivu, joten oikaisen suoraapäätä viimeisimpään kohokohtaan; polttareihini.
Mehän menimme naimisiin jo Maaliskuussa, yllätyksenä kaikille pienemmän ristiäisissä. Siitä syystä ystäväni eivät oikein voineet pitää minulle polttareita. Enkä minä nyt ihan oikeasti sellaisia olisi odottanutkaan.
Mutta.
Perjantaina aamulla kuuden jälkeen heräsin laittamaan pienemmälle tuttia suuhun. Kun tulin lastenhuoneesta isukki oli eteisessä ja käski minun laittaa jotain vaatetta päälle. Ensimmäisenä säihkähdin että jokin on hätänä, seuraavaksi ihmettelin miksi isukki meni parvekkeelle heittämään avaimia alas, kenelle?
Syy selvisi kun kaksi lähintä ystävääni tallustelivat kameran kanssa eteiseen ja ilmoittivat että nyt tuli lähtö.
Voitte uskoa kuinka hehkeitä kuvia minusta sai aamu kuudelta..
Ehdin käydä pikaisessa suihkussa ja heittää reppuun Barcelona-korkkarini ja vaihtovaatekerran sekä meikit ja deodorantin. Sitten lampsin kiltisti autoon olettaen että viimeistään seuraavana aamuna suuntaisin kotiin.
Auto suuntasi kohti Tamperetta ja oletin että hotelliin ollaan menossa. Olin hyvin hyvin väärässä.
Hämeenlinnan jälkeen sain silmilleni silmälaput ja korvilleni kuulosuojaimet, seuraavat pari tuntia olin täysin pimennossa missä mennään. Kun jalkani tömähtivät kapeisiin rappusiin ja niiden yläpäässä käteni osui istuinriviin tajusin että lentokoneessa ollaan.
Kone nousi ja minä olin yhä vaan pimennossa kaikesta.
Oltuamme ilmassa jo lähes tunnin ajan sain laput pois silmiltä ja kuulosuojaimet korvilta. Vaikka kuinka koitin tivata lentoemänniltä ja muilta matkustajilta kohdettamme, ei kukaan suostunut sitä sanomaan.
Kunnes sitten kapteeni alkoi kertomaan lentoreittiä ja lopetti lauseen sanaan MILANO.
MILANOON!?!?
Kyllä. Kolmen tunnin lennon jälkeen kone laskeutui Italiaan, Milanoon.
Aurinkoinen ja mukavan leuto Italian syyssää tervehti meitä kentän ovilla.
Ja helli meitä kokonaisen viikonlopun hyvän kahvin, viinin ja ruuan ohella.
Ihana viikonloppu ystävien kanssa rentoutuen.
En olisi koskaan osannut odottaa mitään sellaista.
Aloitin työt, tosin toisaalla kuin alunperin piti. Tuntuu mukavalta tehdä välillä muutakin kuin olla vain kotona.
Työn ja perheen kanssa se aika sitten meneekin, niin nopeaan etten ole ehtinyt oikein blogiini keskittyä.
Jos tässä alkaisin kertaamaan mitä kaikkea on ehtinyt tapahtumaan, menisi siihen koko sivu, joten oikaisen suoraapäätä viimeisimpään kohokohtaan; polttareihini.
Mehän menimme naimisiin jo Maaliskuussa, yllätyksenä kaikille pienemmän ristiäisissä. Siitä syystä ystäväni eivät oikein voineet pitää minulle polttareita. Enkä minä nyt ihan oikeasti sellaisia olisi odottanutkaan.
Mutta.
Perjantaina aamulla kuuden jälkeen heräsin laittamaan pienemmälle tuttia suuhun. Kun tulin lastenhuoneesta isukki oli eteisessä ja käski minun laittaa jotain vaatetta päälle. Ensimmäisenä säihkähdin että jokin on hätänä, seuraavaksi ihmettelin miksi isukki meni parvekkeelle heittämään avaimia alas, kenelle?
Syy selvisi kun kaksi lähintä ystävääni tallustelivat kameran kanssa eteiseen ja ilmoittivat että nyt tuli lähtö.
Voitte uskoa kuinka hehkeitä kuvia minusta sai aamu kuudelta..
Ehdin käydä pikaisessa suihkussa ja heittää reppuun Barcelona-korkkarini ja vaihtovaatekerran sekä meikit ja deodorantin. Sitten lampsin kiltisti autoon olettaen että viimeistään seuraavana aamuna suuntaisin kotiin.
Auto suuntasi kohti Tamperetta ja oletin että hotelliin ollaan menossa. Olin hyvin hyvin väärässä.
Hämeenlinnan jälkeen sain silmilleni silmälaput ja korvilleni kuulosuojaimet, seuraavat pari tuntia olin täysin pimennossa missä mennään. Kun jalkani tömähtivät kapeisiin rappusiin ja niiden yläpäässä käteni osui istuinriviin tajusin että lentokoneessa ollaan.
Kone nousi ja minä olin yhä vaan pimennossa kaikesta.
Oltuamme ilmassa jo lähes tunnin ajan sain laput pois silmiltä ja kuulosuojaimet korvilta. Vaikka kuinka koitin tivata lentoemänniltä ja muilta matkustajilta kohdettamme, ei kukaan suostunut sitä sanomaan.
Kunnes sitten kapteeni alkoi kertomaan lentoreittiä ja lopetti lauseen sanaan MILANO.
MILANOON!?!?
Kyllä. Kolmen tunnin lennon jälkeen kone laskeutui Italiaan, Milanoon.
Aurinkoinen ja mukavan leuto Italian syyssää tervehti meitä kentän ovilla.
Ja helli meitä kokonaisen viikonlopun hyvän kahvin, viinin ja ruuan ohella.
Ihana viikonloppu ystävien kanssa rentoutuen.
En olisi koskaan osannut odottaa mitään sellaista.


